Kuinka usein huomaat ohittavasi oman onnistumisesi? Ajattelet ehkä, että “no sehän oli vaan pieni juttu” tai “tämä nyt vaan kuului tehdä”. Mutta arvaa mitä – ne pienetkin hetket ovat isoja silloin, kun ne ovat osa sinun matkaasi. Ja henkilökohtainen valmentaja on se, joka pysäyttää sinut katsomaan taaksepäin – ei katumuksen vuoksi, vaan ylpeyden.
Yksi upeimmista asioista valmennuksessa on juuri tämä: saavutusten jakaminen. Ei kehuskeluna, vaan yhteisenä pysähdyksenä. Se hetki, kun joku sanoo sinulle: “Huomasitko itsekin, miten pitkälle olet tullut?”
Ajatellaanpa, että olet päättänyt juosta puolimaratonin. Matka ei ole pelkkää hymyä ja askelia. On aamuja, kun väsyttää. Iltoja, kun tekisi mieli jäädä sohvalle. Sateita, kiireitä, epävarmuutta. Ja välillä kehitys tuntuu pysähtyneen kokonaan.
Mutta sinä jatkat. Juokset, treenaat, epäilet, palaat taas reitille. Ja lopulta, kun se maaliviiva tulee vastaan – siinä hetkessä seisoo myös valmentajasi. Hän ei keskity pelkkään aikaan tai kilometrimäärään. Hän muistaa kanssasi ne sadepäivät, ne sisukkaat aamulenkit ja sen, että et luovuttanut silloin, kun olisi ollut helpompaa pysähtyä.
Valmentajan näkökulmasta jokainen saavutus on enemmän kuin ulkoinen mittari. Se on todiste sinnikkyydestä, kasvusta ja siitä, että teit töitä itsesi eteen. Hän osaa nostaa esiin ne hetket, jotka sinulta itseltäsi ehkä jäivät huomaamatta. Ja niissä hetkissä tapahtuu jotain hienoa: alat itsekin nähdä arvosi kirkkaammin.
Kun opit pysähtymään onnistumisen äärelle, syntyy ihan uudenlainen asenne. Rohkeampi. Tasapainoisempi. Silloin seuraava tavoite ei pelota niin paljon, koska tiedät, että olet ennenkin noussut ja onnistunut. Sinulla on näyttöä siitä – ihan omasta elämästäsi.
Valmentajan kanssa saavutusten jakaminen ei jää yläfemmaan tai kevyeseen “hyvä sinä” -kommenttiin. Se on prosessi, jossa sisäistät saavutuksesi, ammennat niistä voimaa ja alat rakentaa itsevarmuutta, joka ei ole pintaa, vaan perustaa.